Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan
kevn jtteille nyt hautauomat kaivetaan
kuumeisesti luonnon rumuus piiloon lapioi,
kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi

Ullakolla pienen nurkkahuoneen hyllyll,
ase, koneen osia ja miestenlehti.
poika, makaa laverilla, tyt on jneet taa,
kevn virta solisee ja veri huohottaa.

Is katsoo savuavan saunan hiillosta,
koira kiert keh pihakaivon pohjalla
poika kahlaa koivikossa, kuolaa poskellaan
pian saapuu miehet valkoisissa takeissaan

Kevn tullen poika kuulee niit ni,
joita ei voi kuulla is eik itins
vieraat alkavat vierastaa heidn taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eess vaietaan

Talven maa, mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
ei rauhaa saa.

Sille, jonka kevt vei, nyt pt puistetaan,
kielin halkaistuin hulluksi lyty muistetaan
luulen, ettei se voi meit koskaan tavoittaa
vaan se ly leiman kehen vaan sen lyd haluaa

Talven maa mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
rauhaa ei saa.

Talven maa mustaa mielt
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
rauhaa ei saa.